Reilun pelin säännöt

TAIPALSAAREN KISA – PALLOILUKERHON YHTEISET SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT VANHEMPIEN JA VALMENTAJIEN KESKEN

§1. URHEILUHARRASTUKSEN MONIPUOLISUUS

Pyrimme harrastamaan Taikin Palloilukerhossa eri palloilulajeja monipuolisesti. Kesällä pääpaino on jalkapallossa ja talvikaudella salibandyssä. Pelaaja voi osallistua kaikkiin lajeihin tai vaikka vain yhteen lajiin. Muiden urheilulajien harrastamista pyritään myös tukemaan. Taikin urheilukoulun aikaan ei yleensä järjestetä palloilukerhon tapahtumia, jotta pelaajilla olisi mahdollisuus käydä urheilukoulussa harjoittelemassa yleisurheilullisia taitoja palloiluharrastuksen tukena. Ohjaajien ja vanhempien tulee kannustaa pelaajia harrastamaan riittävästi monipuolista liikuntaa myös harjoitusten ulkopuolella. Toivomus on, että pelaajat harrastavat myös omatoimista liikuntaa siten, että suositus 2h liikuntaa/päivä täyttyisi.


§2. PELAAJIEN TASOERON HUOMIOIMINEN Pelaajien tasoerot ikäluokkienkin sisällä saattavat olla suuret, joten harjoituksissa pyritään järjestämään myös pienpelejä taitotason mukaan jaetuissa pienryhmissä. Näin taataan kaikille onnistumisen mahdollisuuksia ja riittävästi pallokosketuksia. Oman ikäluokan peleihin pääsevät kaikki halukkaat mukaan riippumatta taitotasosta.

§3 KAIKKI PELAA Yksittäisessä pelissä ei välttämättä peliaika jakaudu kaikille aivan tasaisesti, mutta tämä pyritään tasaamaan pelipäivän tai vähintään kauden aikana. Luonnollisesti peleissä myös kuunnellaan pelaajan toivomuksia, mikäli pelaajasta tuntuu siltä, ettei jaksa pelata yhtä paljon kuin muut. Poissaolo ennakkoon sovitusta pelistä ei kerrytä peliaikaa "varastoon". Toivomuksena on, että peleihin osallistuvat ovat osallistuneet myös harjoituksiin. Noudatamme seurassa lajiliittojen ja piirien ohjeistusta eri-ikäisten peluuttamisessa.

§4. VANHEMPIEN JA OHJAAJIEN ROOLIT HARJOITUKSISSA JA PELEISSÄ Vanhempien läsnäolo harjoituksissa ja peleissä on sallittua ja myös toivottavaa, mutta vanhempien tulee muistaa jättää ohjaaminen ohjaajille valmentaminen valmentajille. Kentän laidalta antaa pelaajille ohjeita ainoastaan kyseisen harjoituksen/pelin ohjaaja valmentaja, sillä muuten pelaajan on vaikea hahmottaa, mitä ohjeita hänen tulisi noudattaa. Vanhempien tulee keskittyä pelaajien kannustamiseen. Peleissä vanhempien tulisikin pääsääntöisesti olla toisella puolella kenttää, kuin missä pelaajien vaihtopenkki on. EI NÄIN: ”Pekka syötä laitaan! Ei..Ei..Pekka miksi sä et syöttänyt! ” VAAN NÄIN: ”Hyvä yritys Pekka, seuraavalla kerralla se onnistuu!” Pelinohjaajan/tuomarin toimintaa ei myöskään arvostella kesken pelin. Pelin jälkeen voi antaa palautetta asialliseen sävyyn, mikäli siihen on aihetta. Mikäli vanhempi käyttäytyy toistuvasti tämän ohjeen vastaisesti, on ohjaajilla oikeus pyytää vanhempaa poistumaan harjoituksen/pelin ajaksi paikalta.

§5. HARJOITUSTEN MIELEKKYYS Useimmat lapset haluaisivat vain pelata, mutta harjoitteet ovat olennainen osa harjoituksia. Harjoitteita pyritäänkin tekemään myös leikkien ja kisojen muodossa, jotta harjoitteet eivät olisi pakonomaisia ja jokainen pelaaja viihtyisi harjoituksissa. Valmentajat teettävät pelaajille harjoituksia, jotka ovat sopivan tasoisia pelaajille sekä motivoivat pelaajaa jatkamaan urheilua.

§6. HARJOITUSTEN MÄÄRÄ TaiKissa harjoitellaan ikäluokasta ja tavoitteellisuudesta riippuen 1 – 4 kertaa viikossa. Harjoitteet voivat olla lajinomaisia tai sitä tukevia. Ehdoton edellytys kuitenkin on, että pelaaja haluaa itse tulla harjoituksiin. Vanhemmat eivät saa missään nimessä pakottaa pelaajaa harjoituksiin. Jotta kaikkien pelaaminen olisi mielekästä, tulee pelaajan itse olla halukas harjoittelemaan. Mikäli pelaajaa ei harjoittelu kiinnosta ja lähtökohtaisesti hänellä ei intoa kyseiseen lajiin ole, tällöin kannattaa harkita muita lajeja.

§7. URHEILUTAPAHTUMIEN PÄIHTEETTÖMYYS Taikin Palloilukerhon harjoitukset ja pelitapahtumat ovat ehdottoman päihteettömät. Eli esim. alkoholi- ja tupakkatuotteiden nauttiminen harjoitus- ja pelitapahtuman välittömässä läheisyydessä on kaikilta ehdottomasti kielletty.

§8. HYVÄT TAVAT Kiroilua, haukkumista, kiukuttelua tai muuta epäurheilijamaista käyttäytymistä ei sallita pelaajilta, ohjaajilta eikä vanhemmilta. Mikäli pelaaja käyttäytyy epäurheilijamaisesti toisia pelaajia tai ohjaajia valmentajia kohtaan, voi ohjaaja ottaa pelaajan pois harjoituksesta/pelistä sivuun siksi aikaa, kunnes pelaaja on esittänyt kunnollisen anteeksipyynnön. Sama koskee luonnollisesti myös vanhempia ja ohjaajia vanhempia.

§9. PELAAJIEN TURVALLISUUDEN TAKAAMINEN Vanhemmat varmistavat, että jokainen pelaaja pääsee turvallisesti harjoituksiin ja harjoituksista pois.

 §10. YHTEISTYÖ JA TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Ohjaajat informoivat vanhempia mahdollisimman pian aikataulumuutoksista, peliajoista yms. Mikäli ohjaajilta tulee ilmoittautumispyyntö esim. peliin, vanhempien tulee ilmoittaa pyydettyyn määräaikaan mennessä pelaajan osallistumisesta (kyllä/ei). Mikäli ilmoittautumista ei ole tullut pyydettyyn määräaikaan mennessä, tulkitaan, että pelaaja ei osallistu kyseiseen tapahtumaan. Vanhempien tulee ottaa ohjaajiin henkilökohtaisesti yhteyttä, mikäli pelaaja tuntee, että harjoituksissa oleminen ei ole hauskaa ja mielekästä tai että ei saa yhtä paljon peliaikaa kuin muut. Yhdessä ohjaajien, vanhempien ja pelaajien kanssa keskustelemalla voidaan miettiä keinoja, millä tavoin harjoituksia voitaisiin kehittää ja miten tasataan peliaika jatkossa.

SÄÄNNÖT PELAAJIEN JA OHJAAJIEN KESKEN

§1 Kaikki ovat tasavertaisia keskenään riippumatta siitä, minkä ikäinen on, onko poika vai tyttö tai miten taitava urheilija on jne..

§2 Ketään ei kiusata eikä epäonnistumisista haukuta. (voimassa myös harjoitusten ulkopuolella)

§3 Harjoituksiin tullaan aina ajoissa.

§4 Harjoitusalueelta ei poistuta ilman ohjaajanvalmentajan lupaa edes hetkeksi

§5 Harjoituksista ei lähdetä yksin pois, jos on sovittu, että vanhemmat tulevat hakemaan.

§6 Energiajuomia ei käytetä Taikin harjoituksissa tai peleissä.

§7 Vastustajaa kunnioitetaan ja pelataan rehdisti.

§8 Kun ohjaajat tai valmentajat antavat ohjeita, ohjaajia kuunnellaan ja ohjeita noudatetaan.

§9 Peleissä ja harjoituksissa ei kiukutella, kiroilla, haukuta muita tai käyttäydytä muutenkaan epäurheilijamaisesti. Joskus jokaista kiukuttaa, mutta jos kiukuttaa, niin tullaan omatoimisesti vaihtopenkille. Jos on tullut käyttäydyttyä huonosti, pääsee peliin tai harjoitukseen takaisin vain, jos pyytää kunnollisesti anteeksi.

§10 Ohjaajan kanssa voi aina tulla juttelemaan harjoituksissa.